Kun tuntuu että kaikki jumittaa? Olo on ahdistunut ja levoton, pään sisällä on kaaos ja keho on jännittynyt. 

Liikaa asioita meneillään ja omat asiat eivät etene. 

Kun pelko tuntuu vatsanpohjassa, syyllisyys painaa harteita ja kuristaa kurkkua. Viha kuplii vatsassa ja rintakehän takana. Häpeä tästä kaikesta, häpeän sumu jonka läpi on vaikea nähdä selkeästi. 

Välillä kaiken tunteminen ja kehossa eläminen on vaikeaa vaikka ymmärtää miten viisas keho on. Se viestii siitä kaikesta mitä siellä asuu ja miten sitä voisi auttaa. Vaikka paljosta on päässyt perille niin aina vaan opittavaa riittää…

Ennen se kiltti tyttö joka on meni moneen solmuun jotta muilla olisi hyvä olla. Nykyään omia tunteita kuunnellen elämää eteenpäin menevä uusi yrittäjä. Tuohon väliin mahtuu niin monta eri vaihetta ja aina vaan prosessi jatkuu. Niin kuin meillä kaikilla, läpi elämän. 

Miksi omien tunteiden kuunteleminen on niin vaikeaa? Koska kehossa asuu monen sukupolven edestä pelkoa, surua, syyllisyyttä, vihaa ja häpeää. Kannamme niitä taakkoja ja olemme oppineet toimimaan saman kaavan mukaan kuin edellisetkin sukupolvet. 

Itse olen ollut sosiaalinen kameleontti, aina tuntosarvet pystyssä, mitä muut tarvitsevat minulta? Mitä minun pitää nyt tehdä ja miten minun pitää olla jotta tämä tilanne menisi mahdollisimman kivuttomasti kaikilta? Edelleen saan itseni kiinni tästä. Tiikeri ei helposti pääse raidoistaan. Mutta tietoisuus tästä kasvaa.